Camilla Kantola
Peliarvio – Hades: kuolemaa ja mytologisten hahmojen perheongelmia
Hades (2020) on toimintapeli, joka saavutti suuren suosion jo ennen virallista julkaisuaan ja tuotti tekijöidensä indie-pelistudiolle, Supergiant Gamesille, odottamattoman paljon rahaa. Peli on saanut loistavia arvioita ja voitti joulukuussa 2021 Hugo-palkinnon ensimmäisenä videopelinä palkinnon historiassa. Supergiant Gamesin aiempia pelejä on esimerkiksi Bastion.
Pelin keskeisenä ideana on Hadeksen pojan Zagreuksen pitkäkestoinen yritys poistua tuonpuoleisesta. Apua Zagreus saa muun muassa kreikkalaisen panteonin jumalilta, jotka lähettävät hänelle yksitellen erikoisvoimia. Hades, päähenkilön kotipaikka, on kreikkalais-roomalaisesta mytologiasta lainattu (ja osittain vähän muokattu) kuolleiden alamaailma, joka jakaantuu useampaan alueeseen.
Hades ei kuitenkaan haluaisi päästää poikaansa lähtemään kapinallishenkisesti tiehensä. Zagreuksen tiellä on siis vihamielisiä alamaailman asukkaita huone toisensa perään. Huoneet on satunnaisesti järjestetty, ja alueet eroavat toisistaan. Pelaajan yritys päättyy tyypillisesti Zagreuksen väkivaltaiseen kuolemaan.
Kuolemattoman Zagreuksen tarina ei toki pääty siihen, vaan on uudelleensyntymän ja uuden yrityksen vuoro, ja sitten seuraavan. Ja seuraavan… Samalla selviää vähitellen lisää asioita pelaajahahmon taustasta ja maailmasta. Vastaan tulee erilaisia jumalten, muiden kuolemattomien olentojen ja tuonpuoleiseen vangittujen sielujen perhe- ja ihmissuhdeongelmia.
Hahmojen käsittely on varmasti anakronistista monella tapaa, mutta pelin taide ja varsinkin loistava dialogi tekevät tarinasta sympaattisen ja hauskan. Tarinalliset elementit ovatkin pelin suurin vahvuus. Tyyli yhdistää yllättävän onnistuneesti synkät aiheet kuten helvetin kaltaiset ympäristöt, sielujen kärsimät rangaistukset ja muun yleisen synkeyden ja kohtalokkuuden keveään, ilahduttavaan dialogiin ja esteettisesti miellyttävään kuvastoon.
Monet hahmoista ovat rakastettavia, ja niissä on samalla syvyyttä. Esimerkiksi kolmipäistä Kerberosta voi rapsuttaa, mutta eroahdistus Zagreuksesta on saanut sen tuhoamaan Hadeksen ruokailutilan. Dionysus tuntuu aina ottavan yhteyttä juhlista ja keksii käytännön piloja. Hadeksella itsellään on aina jotain pisteliästä sanottavaa, kun Zagreus nousee Styx-virrasta takaisin kotiin.
Peli on erittäin taistelupainotteinen ja vaatii nopeaa reagointia, kuten toimintapeleillä on tapana. Suurin osa pelistä onkin jatkuvaa huitomista ja hyppimistä edestakaisin vihollisten ympärillä, mihin saattaa pidemmän päälle kyllästyä, koska samat viholliset tapaa lopulta toistuvasti.
Taistelujen vastapainona kuoleminen on pelissä suorastaan hauskaa. Kuolema edistää usein tarinaa. Tappeluun helposti kyllästyville pelissä on myös jumalamoodi, jota käyttämällä peli etenee nopeammin ja kuoleminen antaa pelaajalle enemmän voimia.
Hadeksen musiikki on myös laadukasta, ja soundtrackia kuuntelee mieluusti muutenkin kuin pelatessa. Kokonaisuutena peli on erinomainen erityisesti kiinnostavien hahmojen ja tarinan ansiosta, mutta myös grafiikoiden, äänien ja hiotun pelimekaniikan vuoksi. Suosittelen sitä kaikille, jotka pitävät tarinallisuudesta toimintapeleissään.
Julkaisualustat
Microsoft Windows, Mac, Nintendo Switch
Kuvakaappaukset
Hades, Supergiant Games (2020)
Spin 