Kirja-arvio – Jani Saxell: Helsinki Underground

Anna Alaviuhkola

Jani Saxell: Helsinki Underground

Helsinki Underground (WSOY, 2020) on maaginen romaani. Se sekoittaa taitavasti fiktiota ja faktaa. Kun Helsingissä alkaa kadota ihmisiä, ilmastonmuutoksen ja ekokatastrofien kuristaman kaupungin pelastajiksi nousevat Kilpineidot, kolme teini-ikäistä lukiolaistyttöä: 17-vuotias Verna ja tämän ystävät Paloma ja Emppu.

Tarina alkaa Vernan entisen poikaystävän ja tämän uuden tyttöystävän katoamisen selvittelyllä, mutta kasvaa ja paisuu taisteluksi, jossa vaakalaudalla ei ole ainoastaan Vernan tuntema Helsinki, vaan kaikki Helsingit, sen eri aikatasot ja mahdolliset menneisyydet ja tulevaisuudet.

Mukaan tähän taisteluun Verna ystävineen ajautuu teini-ikäisenä etsivänä, josta kasvaa monen maailman kohtaloa käsissään pitävä tietäjä.

Vernan tarinan mystiseen ja maagiseen puoleen Saxell on kutonut hienosti paljon suomalaista muinaisuskoa ja shamanistista maailmankuvaa. Kirja rakentuu Vernan minämuotoisen puheen, fiktiivisten uutisartikkelien sekä aivan toisessa ajassa elävien punaisten kapinallisten Valtterin ja Agathan tarinan ympärille.

Verna on moniulotteinen ja uskottava lähitulevaisuuden 17-vuotias tyttö kaikkine kasvukipuineen ja häpeän aiheineen. Vernan reaktiot suomalaiseen muinaisuskoon ja magiaan ovat uskottavan epäuskoisia ja hapuilevia, sellaisia kuin maailmankuvaansa etsivältä lukioikäiseltä voisi odottaakin. Vernaa täydentävät mainiosti paras ystävä Paloma ja joukon kolmas, Emppu. Heitä ei tarinassa päästetä ääneen, mutta kuten kirjan toisen aikalinjan kertojat Valtteri ja Agathakin, he ovat eläviä, moniulotteisia hahmoja. 

Kirjan alussa kerrottu historia nyky-Suomesta Vernan nykyhetkeen on osoittelevuudessaan ajoittain ärsyttävää. Saxellilla on kuitenkin monia nokkelia, nykyajan tekniikkaan, maailmantilanteeseen ja politiikkaan pohjaavia juttuja kirjan alussa, kun hän rakentaa hitaasti ja huolella Vernan maailmaa ja 2047-luvun Helsinkiä, joka Vernan sanoin ”muuttui ihan vitun hulluksi”.

Toinen, vielä merkityksellisempi asia on Saxellin kieli, joka on kirjan ehdottomasti kantavin tekijä. Värikkään, elävän, vahvan ja osuvan kielen takia lukija jaksaa kirjan alun hitauden ja myöhemmin ne kohdat, joissa oikein mitään ei tapahdu eikä juoni etene. Kirjan kieli lumoaa, houkuttaa ja vetää jatkamaan vielä yhden lauseen, yhden kappaleen, yhden sivun. 

Helsinki Underground on mainio sekoitus tieteiskirjaa ja nuorten dekkaria, maagista realismia ja lopulta maailmojen kohtaloa punnitsevaa, eeppistä trilleriä. Sen teemoissa voi haistaa huolen ympäristön tuhoutumisesta ja siitä, että nykyajan teot eivät vain riitä. Yhtä hyvin teemaksi voisi nostaa erilaisten maailmankuvien ja arvomaailmojen yhteentörmäyksen ja vertailun. Tässä tosin Saxell ei julista mitään, johtopäätökset jäävät lukijalle. Kaikkein suurin kirjan teemoista on kuitenkin ihmisyys, aito humaanius: usko siihen, että elämä jatkuu niin kauan kuin ihmislaji on olemassa, ja maailma selviää aina jotenkin, vaikka sitten kärsien ja nälkävyötä kiristäen.

Kirjan syvä humaanius ja vakavat pohjavireet antavat ajateltavaa aikuisille. Kirja sopii myös nuoren aikuisen käsiin, mutta ei lapselle teemojen, väkivallan ja kielen takia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s